Tästä uutisesta löydät kootusti toimintamme ilmoittautumissivut, joista pääset lukemaan lisätietoa kauden 2024-2025 ryhmistä.
LEIJONAKOULUT
TOIMINNAN SISÄLTÖ
Leijonakiekkokoulu on Suomen Jääkiekkoliiton seuroille suunnittelema luistelu- ja kiekkokoulun toteuttamismalli. Toiminta on suunnattu alle 8-vuotiaille tai harrastuksen aloittaville pojille ja tytöille. Myös vanhemmat (9-10 -vuotiaat) jääkiekon aloittajat voivat osallistua Leijonakiekkokouluun.
Warkis Leijonakouluissa on tarjolla kaksi ryhmää, toimintaan osallistuvan lapsen oman iän sekä lähtötason mukaan. Tämän myötä jokaisella lapsella on mahdollisuus saada alusta saakka ohjausta oman tasoisessa ryhmässä.
Leijonakouluryhmät:
Ryhmien opetukselliset sisällöt on jaettu seuraavasti:
Leijonakoulujen ohjaajat on koulutettu Suomen Jääkiekkoliiton kiekkokouluohjaajiksi ja lisää koulutetaan joka vuosi. Ohjaajaksi haluavat saavat lisätietoja Warkiksen Junioripäälliköltä.
LEIJONAKOULU RYHMÄT
Lapsi-vanhempi leijonakoulu = luistelukoulu
Tämä on ensimmäinen askel aloittaa jääliikunta harrastus. Ryhmässä tutustutaan jäähän, opetellaan kaatumaan ja nousemaan ylös erilaisten leikkien kautta. Kun luistimilla on opittu pysymään pystyssä, tutustutaan hieman myös peliin nimeltä jääkiekko ja otetaan mailat sekä kiekot mukaan.
Tähän ryhmään tultaessa ei tarvitse vielä osata luistella tai tulla toimeen yksin jäällä. Lapsi/vanhempi ryhmässä lapsen on turvallista aloittaa jääliikunta yhdessä vanhemman kanssa. Jäällä lapsen kanssa tulee olla joku tukihenkilö lapsen apuna.
Milloin: toiminta alkaa syyskuussa. Ryhmälle tulee yksi vakiovuoro viikossa.
Missä: Kämärin jäähallit
Kenelle suunnattu: Suositeltavat ikäluokat 2021 – 2018 syntyneet ja aloittelijat.
Hinta: Kausimaksu 20€, sisältää seuran jäsenmaksun 10€ ja pelipassin 7€
Leijonakiekkokoulu
Leijonakiekkokoulussa siirrytään yhä enemmän jääkiekon taitojen opetteluun. Pääpainona on edelleenkin luistelun opettelu, erilaisten leikkien sekä pelien avulla. Mukaan otetaan mailat ja kiekot heti kauden alusta. Peleihin ja leikkeihin sisällytetään jääkiekon lajitaitoja. Taitotasona ryhmässä on sujuva toiminta jäällä itsenäisesti, leijonakiekkokoulussa on myös lapsella oltava jo täysi jääkiekkovarustus. Ohjauksesta vastaa seuran junioripäällikkö sekä vanhemmat jotka toimivat apuohjaajina.
Milloin: Toiminta alkaa syyskuussa ja ryhmälle tulee kaksi vakiovuoroa viikossa
Missä: Kämärin jäähallit
Kenelle suunnattu: Suositeltavat ikäluokat 2019 – 2017 syntyneet. Tämän lisäksi leijonakiekkokoulu on sopiva ryhmä vanhemmille vasta-alkaja lapsille tulla mukaan toimintaan.
Hinta: Kausimaksu 20€, sisältää seuran jäsenmaksun 10€ ja pelipassin 7€
Leijonakouluryhmien välillä voidaan siirtyä milloin tahansa kauden aikana ikä ja taitotaso huomioiden. Alkusyksyn ensimmäisten kertojen aikana jokaiselle löydetään sopiva ryhmä.
VARUSTUS
Leijonaluistelukoulussa osallistumiseen vaaditaan minimivarustuksena luistimet, ristikkokypärä ja kaulasuoja. Oma maila kannattaa ottaa mukaan. Leijonakiekkokoulussa suositellaan, että lapsella on jo suurin osa jääkiekkovarusteita turvallisuuden takia. Harjoituksissa käytetään Leijonakiekkokoulun harjoituspaitoja, joita saa seuralta. Warkiksen varustepankista saa lainaan varusteita lapsikiekon alkuvaiheissa toimintaperiaatteena tarpeen mukaan ja palautus käytön jälkeen ohjaajille.
VAKUUTUS JA SEURAPASSI
Lapset ovat vakuutettuja toiminnan aikana SJL seurapassin kautta. Seura hankkii jokaiselle pelaajalla pelipassin Suomisport järjestelmän kautta. Vakuutusta varten ilmoittautumislomakkeessa kysytään lapsen henkilötunnusta, joka poistetaan seuran rekisteristä heti pelipassin oston jälkeen.
ILMOITTAUTUMINEN
Mukaan pääsee milloin tahansa kauden aikana.
Warkis Varkaus ry - LEIJONAKOULUT 2024-2025
TERVETULOA MUKAAN WARKIKSEN SUOSITTUIHIN LEIJONAKOULUIHIN!
U9-2016
Warkis perustaa uuden joukkueen U9 ikäluokkaan, joka on pääsääntöisesti tarkoitettu 2016 syntyneille.
Joukkueen toiminta alkaa syyskuussa ja kestää maalis/huhtikuun vaihteeseen.
Toiminnan sisältö ja arvioidut kustannukset
Toiminnan kustannukset harrastajille muodostuvat seurakausimaksusta (200eur) + jäävuoromaksut + mahdolliset tarvikehankinnat joukkueelle + pelimatkojen kustannukset. Koko kauden kustannukset on noin 450-550 eur. Joukkue voi pienentää kustannuksia keräämällä sponsoreita / tekemällä talkootöitä.
Ohjeet pelipassin ostoon toimitetaan ennen kauden alkua.
Warkis Varkaus ry - WARKIS U9-2016, KAUSI 24-25
Seuratoimijaksi / Valmentajaksi?
Jotta toimintamme pysyy jatkossakin laadukkaana sekä myös toiminnan varmistamiseksi etsimme jatkuvasti ihmisiä mukaan seuramme toimintaan. Pystymme tarjoamaaan seurayhteisön lisäksi vahvan tuen eri käytännön rooleihin. Valmennukselle ja joukkueiden muille toimihenkilöille mahdollistamme monipuolista koulutusta roolikohtaisiin tarpeisiin, joko seuran omina koulutuksina sekä myös Suomen Jääkiekkoliiton tarjoamilla koulutuksilla.
Tule mukaan mukavaan seuraan, vaikka pienemmällä panoksella. Kaikki tuki lasten harrastuksen pyörittämisessä on arvokasta vapaaehtoistyötä!
Warkis Varkaus ry - MUKAAN WARKIKSEEN SEURATOIMIJAKSI / VALMENTAJAKSI?
Kaikkiin yllä oleviin sekä myös vanhempien ikäluokkien joukkuetoimintaan liittyen, olethan yhteydessä:
Junioripäällikkö Thomas Janssoniin.